|
Elintarvikkeet
Elintarvikkeet pilaantuvat entsyymitoiminnan ja bakteerien, sekä
hiiva- ja homesienten lisääntymisen vuoksi. Säilyvyyttä
saadaan aikaan lämpötilan kohottamisella tai alentamisella,
happamuuden lisäämisellä tai veden haihduttamisella.
Suolan käyttö perustuu siihen, että suola sitoo
vettä, jolloin vesipitoisuus alenee ja mikrobitoiminta estyy.
Suomessa suolaaminen, kuivattaminen, savustaminen ja jäähdyttäminen
talvisin olivat perinteisiä säilöntämenetelmiä.
Ruokatavaroita säilytettiin aitoissa, kellareissa ja kuopissa.
1800-luvulla keksityt uudet säilöntätavat perustuivat
kuumakäsittelyyn ja umpioimiseen, mutta kotona tehty säilöntä
oli edelleen työteliästä, aikaa vievää
ja epävarmaa. Sen sijaan pilaantumisen aiheuttavat reaktiot
hidastuvat lämpötilan alentuessa. Kun lämpötila
laskee huoneenlämmöstä nollaan asteeseen, pitenee
elintarvikkeiden säilytysaika kymmenkertaiseksi. Alle miinus
kymmenen asteen bakteerien lisääntymistä ei juuri
ole.
takaisin
|